06 maaliskuuta 2013

Kissa ja Koira


Meidän kotona asuu myös kissa. Kissa nimeltänsä Silakkavaras a.k.a Sillis. Sillis on kaunis, pörröinen,  norjalaisen metsäkissan näköinen arvokas rouva.  Aikoinaan Sillis on muuttanut tähän taloon naapuriemme maatilalta. Heillä oli töissä venäläinen nainen, joka toi tullessaan pitkäkarvaisia kissoja ja nämä pitkäkarvaiset otukset sitten lisääntyivät talon maatiaisten kanssa. Siitä tuloksena meillä on pitkäkarvaisia maatiaisia jonkun verran lähi alueella. Yksi heistä asuu nyt meillä.

Sillis ei ilmeisestikkään viihtynyt kovin hyvin naapurissamme, sillä hän oli eräänä päivänä vain päättänyt majoittua avomieheni isoäidin luokse tähän taloon. Liekkö syynä ollut se, että rouvan hipiälle ei sopinut likaisella navetalla pyöriminen ja kaiken kukkuraksi hänet mentiin vielä leikkaamaankin.  Isoäidin muuttaessa pois, kissa jäi meille talon kanssa perinnöksi. Kukaan ei varmasti muista minkä ikäinen Sillis on, mutta epäilemme hänen olevan 9-10-vuotias.

Kun koira muutti meille, ei Sillistä paljon sisällä näkynyt. Pihallakin hän piilotteli auton tai aitan alla. Talven tultua hän kuitenkin hiipi sisälle ja vietti enimmäkseen aikaa saunassa. Eihän taloon voinut muuten tassutella, kun siellä on se pelottava koira.  Kesällä kun aloitimme rempan kissa lähti livohkaan ja häntä ei näkynytkään aikoihin, uskoin ketun tai ilveksen vieneen sen tai sen jääneen auton alle. Syksyn pimetessä kissa kuitenkin ilmestyi, kun olimme istumassa iltaa naapurissa. Naapurimme kertoi kissan majoittuneen heidän luonaan jo iät ja ajat! Naapurin setä oli nimennyt hänet Huntteriksi ja luuli tätä pojaksi. Kuulimme myös huhuja, että kissa olisi käynyt toisenkin naapurin luona evästämässä ja hänen kanssaan kalassa silakoita syömässä. Kunnon kissa löysi tavan selviytyä, kun vanhalla talolla ei enää ihmisiä näkynyt.

Joulun jälkeen kun majoituimme takaisin taloon, muutti kissakin takaisin sisälle. Kuin taikaiskusta se tuli toimeen koirankin kanssa. Eiväthän nämä kaksi ylimpiä ystävyksiä ole, mutta pystyvät olemaan sisällä yhtä aikaa aiheittamatta hämminkiä.

Selvää kuitenkin on, että Rouva on täällä päällikkö. Qapo antaa kissan jopa syödä kupistaan ennen häntä, vai olisiko koiralla kuitenkin toiveissa hiirivälipalat kesää odotellessa ;)

Sillis ilkeänä





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti