07 tammikuuta 2012

Koiran kynnen leikkaaja

Täyttä laukkaa isännän perään!


Talvi tuli vihdoinkin tänne meillekkin etelään! Heti oltiin Karpon kanssa hassuttelemassa lumipallojen kanssa ja leikkimässä hippaa ulkosalla. Leikki loppui vaan siihen kun heitin sille lumipallon ja se kapsahtikin suoraan pikkumiestä otsaan. Qapo juoksi etuovelle ja oli sitä mieltä, että nyt mennään sisälle, kun tolleen niitä lumppareita heittelet typerys!

Sitten jättiläismäinen ilon aihe! Qapo antoi eilen leikata kynnet aivan nätisti ja tänään sama juttu :D Olen selkeästikkin onnistunut tekemään jotain oikein! Meillähän on ollut isoja ongelmia kynsien leikkaamisen kanssa. Koira on aloittanut valtavan huudon ja rimpuilemisen heti, kun sakset on otettu esille. (Qapohan on siis oikea neiti, jos häntä vähänkin kohdellaan mielestään kaltoin/komennetaan tai edes paijataan liian kovasti niin UIK UIK...) Pentu-aikaina sain yhden kerran leikattua kynnet ilman tappelua ja kerran isompana hampaiden poiston jälkeen. Mielestäni sen käytös oli todella outoa, koska en ainakaan tiedostaen ole koskaan leikannut sen kynsiä niin, että sitä olisi sattunut...

Aluksi ajattelin opettaa sen niin, kuin useimmat koirat opetetaan, eli menemään kylkimakuulle ja siitä leikataan. Tämä ei meillä toiminut todellakaan, ei tuo monsteri siihen suostunut rauhoittumaan, enkä halunnut väkisinkään alistaa maahan. Päädyin sitten aluksi harjoittelemaan niin, että herra istuu vieressä ja antaa pitää tassua kädessä, kun tassu pysyi kädessä niin namia suuhun. Tästä lähdettiin harjoittelemaan saksien kanssa niin, että kopautin vaan niillä nopeasti kynttä ja taas namia suuhun. Tämä vaihe kesti kauan Qapolta hyväksyä. Tämän jälkeen siirryttiin vaiheeseen, jossa olevinaan leikkasin kynsiä ja aina kun kynsi oli poikki niin namia namia. Nyt sitten eilen pystyin leikkaamaan kynnet! Otin ihan pienet palat vaan ja tänään heti uusinta. Nyt kun homma pelaa, en halua heti leikata vahingossa liikaa ja taas alkais hommat alusta. Huomennakin täytyy varmasti vielä yksi kiekka ottaa, sillä kynnet olivat päässeet melko pitkiksi harjoittelu aikana.  Mahtava tunne kyllä, kun vihdoin onnistuttiin!

Qapo on varmaan aivan raivona tästä kaikesta, kun kynsiä pitää leikata ja korvia pitää ronkkia monta kertaa päivässä. Onneksi korvat näyttävät jo paljon paljon paremmilta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti