22 lokakuuta 2011

Aktivointilelun salaisuus paljastui



Tilasin pari viikkoa sitten Qapolle Zooplussasta loimen ja aktivointipallon. Pari päivää olen yrittänyt herraa houkutella leikkimään pallolla, mutta lelu ei vaan tuntunut kiinnostavan. Napsi kyllä raksut lattialta, mutta luuli ilmeisesti, että minä heittelin niittä, koska namin löydettyään käpötti mamin jalkoihin tuijottamaan. Pallo on aika painava, joten ajattelin, ettei tykkää siitä siksi. Ei siis pikkukoirille soveltuva. Tänä aamuna sitten keittiössä touhutessani päätin taas täyttää pallon ja laitoin sen lattialla pyörimään. Siitähän Qapo innostui ja hokasi pian myös, että tuoltahan ne namit tulee! Ei siis ollut turha ostos.

Loimeakin kokeiltiin tänään ekaa kertaa tositoimissa, kun aamulla tuli vettä saavista kaatamalla. Hiukkasen iso taisi takki olla, mutta kyllähän tuo miekkonen tosta vielä kasvaa. Samasta syystä en viitsinyt vielä ostaa mitään kalliimpaa Hurtan tai Pompan manttelia.

Zooplussaan olen kyllä tyytyväinen, tavarat tulivat suht. nopeaan ja vielä kotiovelle toimitettuina. Kauppa on vielä kaiken lisäksi edullinen. Suosittelen! 

1 kommentti:

  1. kivaa, Qapon blogi ;) täältä voi kasvattaja luntata mitä koirapoika tekee ;)

    terveisiä iskä-Harrilta, joka on nyt Suomen ja Ruotsin muotovalio ;)

    VastaaPoista